Hip hop on musiikkityylin lisäksi alakulttuuri, joka on kehittynyt Yhdysvalloissa New Yorkin Bronxin kaupungin osassa. Bronx oli asuinalueena köyhä ja useat kulttuurit sekoittuivat siellä keskenään. Musiikki syntyi muun aktivismin myötä, kun köyhät väestöt halusivat saada äänensä kuuluville. Hip hop muodosti elämäntavan, johon kuului musiikin lisäksi poliittista aktivismia, graffitien maalausta, tanssia ja DJ-työskentelyä.
Musiikki nojaa rytmiin ja sanoituksiin
Hip hop musiikille tyypillistä on erityisesti DJ:n tuottama tausta beat eli rytmi, jonka tahtiin artisti esittää sanoituksena. Sanoitukset olivat varsinkin Hip hop musiikin syntyaikoina poliittisesti kantaaottavia ja usein kritisoivat rikkaita ja valtaapitäviä. Löysät vaatteet tulivat kulttuuriin mukaan aluksi siksi, että vanhemmat ostivat lapsilleen valmiiksi isot vaatteet kasvua varten tai nuoremmat sisarukset käyttivät vanhempien sisarusten liian suuria vaatteita.
Musiikkia pidetään usein MC:n ja DJ:n yhteistyönä, jossa MC (master of ceremonies, seremoniamestari) räppää DJ:n (disk jockey) soittaman musiikin päälle. Musiikki oli alkuun melodisempaa, mutta suosittu alalaji Rap syntyi Hip hopista ja se on nykyisin tunnetuin Hip hop genren musiikkimuoto.
Suomessa Hip hop ja rap nousi suosioon erityisesti 90-luvulla, tosin 80-luvulla oli jo muutama suomalainen englanniksi kappaleita tekevä artisti. 90-luvun ja 2000-luvun vaiheessa monen suomalaisen rap-artistin yhdessä perustama Rähinä Records edisti erityisesti suomenkielisen, mutta myös muunkielisten suomalaisten rap-artistien uraa.