Muusikko on esiintyvä taiteilija
Muusikon työtehtäviin kuuluu ensisijaisesti musiikin säveltäminen, sanoittaminen ja musiikin esittäminen erilaisissa tilaisuuksissa. Muusikko voi kuit
Muusikon työtehtäviin kuuluu ensisijaisesti musiikin säveltäminen, sanoittaminen ja musiikin esittäminen erilaisissa tilaisuuksissa. Muusikko voi kuit
Musiikin kokemisen ja kuuntelun lisäksi monet haluavat kokea musiikkiin liittyviä elämyksiä muilla tavoilla esimerkiksi valokuvien avulla tai lukemall
Artistin tai bändin keikkaa suunnitellessa joudutaan ottamaan huomioon useita eri näkökulmia ja lähtökohtia ja mitä isompi keikka on tulossa, sitä use
Useimmilla kaupallisilla bändeillä ja artisteilla on manageri, jonka tehtävät vaihtelevat asiakkaansa edunvalvonnasta tiedottamiseen. Managerin palkka
Musiikkituottajan tehtäviin kuuluu musiikin äänittämiseen liittyvä vastuu kuten se, että käytössä on paras saatavilla oleva tekniikka ja äänityksen la