Trance ja elektroninen tanssimusiikki

Elektroninen tanssimusiikki eli EDM (electronic dance music) on yksi nuorimmista musiikkityyleistä ja sen voidaan ajatella kehittyneen 70-luvun disko- ja funkmusiikista hiljalleen omaksi tyylikseen. Elektroniselle tanssimusiikille on tyypillistä toistuva, vahva rytmi, joka voi parhaimmillaan saada kuuntelijansa jopa transsin kaltaiseen tilaan.

EDM musiikissa DJ on tärkeässä osassa ja vastaakin usein yksin musiikin tuottamisesta. DJ:n tarkoituksena on luoda erilaisesta musiikista yhtenäisiä kokonaisuuksia, jotka voivat jatkuva usean kappaleen pituisina. Elektroninen tanssimusiikki on erityisen suosittua erilaisilla klubeilla ja tapahtumissa, jotka ovat erikoistuneet tanssimusiikkiin. Monesti siihen on yhdistetty myös runsaasti näyttäviä elementtejä, kuten valoja ja koristeita. EDM:n yksi tarkoitus onkin luoda mahdollisimman kokonaisvaltainen elämys.

EDM nousi suosioon rave-kulttuurin myötä

Erityisesti 90-luvulla erilaiset rave-tilaisuudet, jotka olivat usein laittomasti järjestettyjä, nousivat suureen suosioon. Nämä antoivat monille EDM artisteille tilaisuuden saada omaa musiikkiaan kuultavaksi ja samalla EDM sai monia uusia suuntauksia, kuten industrial techno ja trance.

Valitettavasti rave-kulttuurin mukana elektroniseen tanssimusiikkiin yhdistettiin monesti erilaisten huumeiden viihdekäyttö, joka onkin vakiinnuttanut asemansa tietyissä piireissä. Viihdekäytössä huumeista ovat yleisiä erityisesti MDMA, kokaiini ja erilaiset hallusinogeenit.

Toisaalta myös EDM:n uusi sukupolvi on osaltaan halunnut edistää päihteetöntä kulttuuria ja korostaa musiikin merkitystä elektronisen musiikin piireissä. Heidän mielestään huumeiden käytön ei pitäisi olla edellytyksenä musiikin kuuntelulle.

zerif-lite